30. joulukuuta 2013

Elintavat kaunistavat

Joulu pistää aina kelaamaan mennyttä vuotta. Meillä ei ole tapana ahtaa ruokaa mielin määrin, joten elintapojen pohdinta ei niinkään johdu turpeasta olosta (joka kylläkin seuraa muutaman päivän punaviinitissuttelustakin). Tänä jouluna syötiin blinejä ja tapaninpäivänä teinkin jo makaronilaatikon.

Loppukeväästä olin siinä pisteessä, että kaipasin kipeästi muutosta tapoihini. Ikään kuin paluuta siihen, mikä koen "oikeasti" olevani. Halusin liikkua ja nukkua enemmän, syödä ja juoda vähemmän. Ja sitä rataa. Länsimaisen naisen perusosastoa siis. Raskaus vuonna 2011 oli suistanut minut uuteen tilaan, niin kuin kai perheenlisäys aina tekee. Kuitenkin olin vakuuttunut siitä, että meneillään oli joku poikkeustila, vauvavuosi ja sen jatko, tai jotain sinne päin.

Päätin alkaa taas juosta. Ja samalla loppuivat voimat kokonaan. Alkuvuoden kävin sentään välillä treenaamassa, kesästä lähtien en enää ollenkaan. Ihminen on siitä kumma kokonaisuus, että tietyn pisteen yli ei voi enää pakottaa. Näin jälkikäteen ajatellen on helppo todeta, että vauvavuoden hinta ja muutama muu asia lankesivat kesällä maksettaviksi. Sen seurauksena koko syksy meni vain ja ainoastaan toipuessa. Omalla hyvinvoinnilla, muulla kuin unen määrällä siis, ei ole ollut mitään väliä. Tuskinpa koskaan olen ollut näin jumissa käymättä salilla tai alkanut raihnaantua joka suunnasta. Kun juoksen metroon, puskee soijaa vielä palaveripöydässäkin.

En siis ole juossut kymppiä enkä miettiny ruuan ravintoarvoja. En ole kuitenkaan yhtään pettynyt. Tiedän varsin hyvin, että syksystä koitettiin vain ja ainoastaan selviytyä, ja selviydyttiinkin. Kaupasta saa näköjään yllättävän isoja vaatteita, mutta muuten kärvistely kyllä tuntuu. Ei ole hyvä olo.

En tee mitään lupauksia, vaan esitän ennemminkin toiveen, että saisin palan omasta identiteetistäni takaisin. Vielä en ole ihan valmis luopumaan ns. aktiiviliikkuja-ajatuksesta. Ensimmäistä kertaa elämässäni tarttisin - saadakseni itseni liikkeelle - jotain sellaista, mitä mulla ei ole. Selkärankaa, voimia, vai jotain muuta..?

20. lokakuuta 2013

Vitamiinit tai jotain muuta

Ruokarintamalla ei tapahdu juuri mitään, elämäntapamuutosrintamalla vielä vähemmän. Harrasteet ovat jäissä, kuten kaikki muukin elämä. Teen 50-tuntista työviikkoa, vaikka olen pienen lapsen äiti. Tässä ei ole mitään järkeä, eikä tämä ole kovin kestävä tilanne.

Väsymyksestä ja välinpitämättömyydestä johtuen olen jälleen vahvalla hiilaridieetillä. Kurkusta menee alas lähinnä leipää ja pastaa. Mutta jotain kummaa on tapahtunut tuossa pari kuukautta takaperin: ei ole enää raastava nälkä, en enää unelmoi ruuasta. Syön lähinnä elääkseni ja juominenkin on kuin varkain vähentynyt.

En ole keksinyt tähän muuta syytä kuin Ladyvita, jota aloin syödä joskus elokuussa. Valitettavasti en saa tästä penninpyörylääkään sponsorointia, joten kyse on todellakin omasta arvailustani. Koitin aiemmin tuskaisesti muistaa ottaa useita tabletteja päivittäin, jolloin lopputulos oli, etten välttämättä ottanut viikkoon mitään. Tiedostin oman ruokavalioni puutteellisuuden, joten tarve lisäravinteiden saamiselle tuntui selvältä. Jostain mielen syövereistä tuli mieleen Ladyvita, josta olen siis kuullut tasan mainoksista. Päättelin olevani lady-iässä ja marssin ostamaan paketin. Niitä olen muistanut ottaa aamuin illoin.

Viikon, parin päästä huomasin, että himonälkää ei ole enää esiintynyt. Ja se on sentään vaivannut mua koko elämäni. Vasta nyt alan ymmärtää, miltä tuntuu, kun syöminen ei ohjaa elämää. Olen jopa laihtunut hieman ihan vahingossa. Syön tavallisia annoksia, töissä en kaipaa välipaloja, joskus unohdan syödä illalla ja karkkipussista otan pari karkkia, loput ei huutele nimeäni ollenkaan.

Mutsi on aina sanonut, että vitamiininpuute pitää nälän päällä, mikä tuntuis kyllä aika loogiselta. Oli sitten kyse Ladyvitasta tai jostain ihan muusta, olen nykyiseen olotilaani tyytyväinen. Mikäli joku tietää muita apeteekin keinoja paikkailla hivenainepuutoksia, niin otan vinkkejä mielelläni vastaan. Ei tuo aine mitään maailman halvinta ole.


31. heinäkuuta 2013

Minä ja mun keho

Ikinä, ikinä, ikinä en olis uskonut osallistuvani A Beautiful Body -haasteeseen, by Mami Go Go. Mutta sitten muistin, että otin tuossa kesäloman kynnyksellä bikineistä kuvan, kun (kuinka noloa) piti kysyä kaverilta, kehtaako aataminaikaisilla biksuilla lähteä kylpylään. Kaveri totesi, että ei biksuissa mitään vikaa ole... Päätin olla rohkea. Jokainen meillä käynyt tunnistaa, että kyse on meidän makkarista. Olkoot.

Raskaus kohteli mua hyvin, arpia ei juurikaan tullut. Löllöä oli vyötäröllä valmiiksi, joten venyttää ei tarvinnut. Olen inhonnut kroppaa, koska sopivien vaatteiden löytäminen on vaikeaa. Tosiasia on, että vaatteita löytyy kyllä, mutta en näytä niissä siltä kuin haluaisin. Olen tukeva, enkä haluais olla.

Ennen raskautta urheilin hulluna, mutta viitisen vuotta takaperin olin hyväkuntoisenakin samoissa mitoissa, koska söin (ja join) yli kulutuksen. Sittemmin laihduin reippaasti. Raskauden myötä tissit venyivät, mutta suurin muutos tapahtui naamalle: vaikka painan nyt enemmän kuin viisi vuotta sitten, hävisi jonkinlainen lapsenpyöreys poskilta. Olen kulmikkaampi.

Tämä on ehkä ensimmäinen kuva vuosiin, jota en ole muokannut yhtään, croppasin vaan reunoja pois. Tunnen voitonriemua.



30. heinäkuuta 2013

Haarukat ja veitset

Jotenkin kummasti kesälomalla pisti silmään, että yllättävän moni pitää haarukkaa ja veistä käsissä eri tavalla kuin mulle on opetettu. Yllättävän monella on veitsi vasemmassa kädessä. En ihan ymmärrä, miksi siihen nyt kiinnitin huomiota, mutta rupesin miettimään asiaa vähän laajemminkin. Siis että mitä mulle on opetettu ja miksi. Asia lienee tapetilla, koska lapsi on saanut ensimmäistä kertaa haarukan käteensä ja katselen sitä kouraotetta hämmästellen.

Jostain syystä lapsuudessani oli hyvin tarkkaa, että haarukkaa ja veistä ensinnäkin käytetään ja toisekseen, että ne on siellä kourien alla, etusormella tuettuina. Eli ei kynäotteella. Kuin tämän tehostamiseksi, oli meillä ala-asteella opettaja, joka laittoi kainaloihin servetit, jotka ei saaneet syödessä tippua, ei siis saanut röhnöttää.

En tiedä, mitä tapakasvatusopukset aiheesta sanovat, enkä tiedä, miksi asia on ollut niin kovin paljon tapetilla kultaisella 80-luvulla. Ei meillä kuitenkaan erityisemmin muihin tapoihin muistaakseni kiinnitetty huomiota. Tällä haavaa mietinkin, onko aterimien suhteen olemassa jokin ns. oikea tapa. Kieltämättä joskus harvoin, kun eksyy hienon pöydän ääreen, tulee selkeä tarve käyttää niitä aterimia järjestyksessä ja kaikki tuntemattomat vempeleet ahdistaa. Mutta haarukallahan sitä aika usein tulee syötyä, sillä sohvannurkassa on muuten aika hankalaa operoida.

Jenkeissä tuli kerran ravintolassa joku mies sanomaan, että "you're from Europe, aren't you". Sillä hän viittasi siihen, että olin huomaamattani ainoa, joka käytti sekä haarukkaa että veistä. Se oli kiusallinen hetki, kaikille.

1. kesäkuuta 2013

Ruuan painoarvo

Jarkko Tontin kolumni Enemmän lisäaineita ja kaukoruokaa, kiitos pisti miettimään. Olen mietiskellyt näköjään sen ilmestymisestä asti ja se on jostain syystä vaivannut alitajuntaa. En osaa enkä edes viitsi ottaa kantaa kolumnin väitteisiin enkä ole tyylilajista ihan varma, mutta toinen kantavista ajatuksista kai oli, että ruuasta saa tehtyä samanlaisen elämäntavan, tarkoituksen ja ideologian kuin kantoliinailusta tai mistä tahansa muustakin tekemisen kohteesta. Ja että kaikki eivät halua antaa sellaista painoarvoa välttämättömälle energiansaannille.

Oma suhteeni ruokaan on selvästikin vielä aika kompleksinen, kun aihe kuitenkin säännöllisesti jää vaivaamaan. Mähän olen pastanainen, mutta vain laiskuuttani, en tarkoituksella. En välitä siitä, mitä muut syövät, mutta en myöskään osaa sanoa, mitä ajattelen ihmisistä, jotka voivat syödä mitä vain ilman tunnontuskia. Siis ekologisten tunnontuskien puuttumisen ymmärrän, niiltä on helppo sulkea silmänsä, mutta entäpä ihan vaan terveysvaikutukset? Tai vaikkapa ylipaino, se ei vissiin kaikkia haittaa?

Miehisellä alalla, jolla työskentelen, on paljon ihmisiä, jotka syövät juuri sitä, mitä huvittaa. Kun vyötärölinja kasvaa, ostetaan isompi musta t-paita, ja that's it. Moista huolettomuutta kadehdin. Toisaalta, täysin samantekevää ei ruoka ole heillekään, koska lounasruokapaikka valitaan hartaudella. Mutta sitten on vielä niitä, jotka syövät samaa maksalaatikkoa päivästä toiseen ihan tyytyväisinä (maksalaatikko, no offence, muistaakseni se oli ihan hyvää).

Vaikka huolettomuus ja välinpitämättömyys houkuttaa, en ole kuitenkaan ihan valmis luopumaan ruuan muista ulottuvuuksista. Mä haluan antaa ruualle merkityksiä, mä haluan, että juhlissa syödään voileipäkakkua (nevöhööd meidän keittiössä). Olis kyllä aika ankeeta, jos meillä syötäis samoja mössöjä jouluna ja synttäreillä kuin kaikkina muinakin päivinä. Ja tällä en tarkoita, että jouluna pitäis syödä jouluruokaa; mähän tulen perheestä, jossa ei jouluruokaa syödä - mutta herkkuja kuitenkin.

Ehkä tässä on joku kalteva pinta -aavistus taustalla: jos ruualla ei ole väliä, niin millä sitten on? Tarviiko juhliin nyt juhlamekkoakaan laittaa, kun farkuillakin pärjää? Kannattaako juhlia edes järjestää? Täytyy myöntää, että mun kohdalla kyse on kokonaisvaltaisesta elämänhallinnasta. Asioilla on pakko olla väliä, muuten voikin jäädä sängyn pohjalle ikuisiksi ajoiksi.

Tää peli ei selvästikään ollut vielä tässä. Ainakin on varmaa, että mulla menee hyvin, kun on aikaa tälläsiä pohtia!

17. toukokuuta 2013

Koko perhe syö vauvanruokaa

Huomasin taas tekeväni linssimössöä, ja kun edellisen kasviscurrynkin tekemisestä on kulunut alle viikko, tajusin, että ne ovat tulleet jäädäkseen tähän talouteen.

Lapsukaisemme alkoi syödä kiinteitä jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Lähinnä syötettiin eineksiä ja perunaporkkanasosetta, kunnes sitten jossain vaiheessa kävi kehittyviä makuhermoja sääliksi. Äitiyden epävarmuusalueilla toimin peruskaavan mukaan, eli menin internettiin, ja kun sieltä ei löytynyt mitään mieleiseltä kuulostavaa, ostin kirjan. Jostain syystähän on niin, ettei lapselle tule tehtyä (ostettua kyllä) sellasta, mikä ei itselle maistu, oli sitten kuinka hyvää ja terveellistä tahansa.

Vauvan ja taaperon keittokirjasta löytyi vaikka mitä. Suurin osa kokeilemistani sapuskoista on oikein hyvin aikuiseen makuunkin sopivia. Jälkikäteen ajatellen huvittaa, miten juhlallisesti fear factoria mukaillen maistoin linssimössöä, jotain kummallista makuelämystä odottaen. Mutta se olikin hyvää. Niin hyvää, että pakastettavaa ei jäänyt.

Linssimössö (no, muhennos) ja kasviscurry jäivät elämään, koska niiden työvaiheisiin kuuluu vain pilkkominen ja keittely. Ehkä kuitenkin suurin syy on maku. Tähän voisi toki listata terveydellisiä seikkojakin, ja ne ehkä painavatkin jonkin verran, mutta kyllä maku yhdistettynä vaivattomuuteen taitaa olla se, mikä saa arkiruuan pysymään listoilla. Kirjan muidenkaan ohjeiden vaiheet eivät ole kovin monimutkaisia, mutta jokaisella lienee omat kipupisteensä, ja mulla se on tehosekoittimen peseminen. Sen sijaan pilkkominen on terapeuttista, vaikka Nicer Dicer Plussan (ja keramiikkapannujen) hankkiminen kävikin mielessä, kun mammalomalla telkkua tiiraillessa lohkoin ja paloittelin.

Linssimössö ja kasviscurry ovat siis ruokia, joita syömme kaikki sellaisenaan. Suolan määrää olen pikkuhiljaa lisännyt eikä sauvasekotinta enää kaiveta kaapista. Jännä juttu, että tänkaltaisia ruokia tuli tehtyä aika harvoin, vaikka kasvis(kala)syöjänä näitä tietenkin aina olen ravintoloissa valinnutkin. Kun aiemmin tein linssiruokia, oli ne yleensä kastikkeita riisille tms. Nyt näitä syödään sellaisenaan. Totta kai ne kaipaa rinnalleen vähän muutakin, mutta ainakin viikonlopun jäljiltä itseään kurittaessa näillä pysyy hyvin hengissä.

Ekologisuuspisteitä mietin tietenkin tän uuden herännäisyyteni johdosta. Linssit tulee Kanadasta, Turkista tai Intiasta, kookosmaito jostain vielä kauempaa idästä. Mausteetkin varmaan roudataan kaukaa. Niistä miinuspisteitä. Veikkaan, että kookosmaidon voisi korvata muullakin maidolla, koska kerran curryjauheen ollessa vähissä maistui koko setti kesäkeitolta eikä kookoksen ominaismaku mitenkään dominoinut. Muilta osin pärjätään kotimaisilla kasviksilla.

Tässä vielä ohjeet, mittasuhteita voi muutella mielen mukaan ja kasviksiakin vaihdella, silti toimii. Liemen voi tehdä vauvaystävällisesti ilman suolaa (liottamalla kasviksia vedessä tms.) tai sitten ihan liemikuutiolla.

Linssimuhennos, kotiversio

öljyä
porkkanoita, 4 kpl
perunoita, 4 kpl, esim. rosamunda
sipulia, 1 kpl
valkosipulia, n. 3 kynttä
korianteria, 1 tl
juustokuminaa, 1 tl
kanelia, 1 tl
linssejä, 3 dl, punaisia
kasvislientä n. 1,5l

Pilko kaikki pilkottavissa oleva ja huuhtele linssit. Paista kattilassa sipulia, valkosipulia, porkkanoita ja perunoita hetki öljyssä, sitten perään liemi, mausteet ja linssit. Keittele sopivasti, ainakin 30 minuuttia.

Kasviscurry, homespun

öljyä
sipulia, 1,5 kpl
perunoita, 5-6 kpl
kukkakaali, 1 kpl
herneitä, 7 dl
kasvislientä, 8-10 dl
curryjauhetta, 3 tl, keltaista
juustokuminaa, 1,5 tl
paprikajauhetta, 1,5 tl
kookosmaitoa 4 dl
(suolaa, 1 tl)

Pilko kaikki. Paista sipulia hetki öljyssä ja lisää mukaan perunat, kukkakaali, herneet, kasvisliemi ja mausteet. Keittele noin 20 minuuttia ja heitä sitten mukaan kookosmaito. Keittele sopivasti, sen verran siis, että perunat on kypsiä.

2. toukokuuta 2013

Kestävästä kehityksestä

Otin Liinan varmaan tsoukilla heittämän haasteen vastaan, ja päätin haastatella miestäni ekoiluun ja kestävään kehitykseen liittyvistä teemoista. Tämä siksi, että hän työskentelee aiheiden parissa. Olen toki asioista jollain kaupunkilaisella tavalla kiinnostunut itsekin, mutta oli kieltämättä myös korkea aika osoittaa kiinnostusta siippansa työtä kohtaan.

Miehen taustasta sen verran, että hänellä ei ole erityistä paloa mihinkään suuntaan, vaan hän tekee vain duunia, kuten on tehnyt jo toistakymmentä vuotta. Tiiminsä kanssa hän tuottaa erilaisia selvityksiä ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen liittyen. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että selvitysten tekeminen on liiketoimintaa, ja varmasti se jollain tapaa vaikuttaa näkökulmaankin, vaikka tilaajissa on niin voittoa tavoittelemattomia tahoja kuin isoja teollisuuskonsernejakin.

Tuumasta siis toimeen. Koitin tiivistää asioita, joista juttelimme kaikkea muuta kuin ammattimaisen haastatteluni lomassa. Pintaraapasujahan nämä vain ovat ja ennen kaikkea kokemukseen perustuvia näkemyksiä asioista, jotka eivät edes ole suoraan rinnasteisia, mutta joista usein puhutaan samassa yhteydessä.

Kestävään kehitykseen liittyy kolme aspektia: sosiaalinen, taloudellinen ja ekologinen. Tässä pohdiskellaan lähinnä ekologisesta näkökulmasta, vaikka kaikki kolme tietenkin ohjaavat valintojamme. Eettiset pohdinnat lasketaan yleensä sosiaalisiin aspekteihin kuuluviksi.

Ilmastonmuutos

Ei ole itsestään selvää, johtuuko ilmastonmuutos kasvihuoneilmiöstä, mutta ilmastonmuutos on kuitenkin tiedostettu tosiasia. Ekologisesti kestävä kehitys hillitsee ilmastonmuutosta, joka aiheuttaa läjäpäin ekologisia ongelmia (kuten kuivuminen Saharassa), joista taas seuraa sosiaalisia ongelmia.

Nykyään ei puhuta enää ilmastonmuutoksen ehkäisystä, vaan ilmastonmuutokseen sopeutumisesta. Kasvihuonepäästöjä olisi pitänyt vähentää jo 10 vuotta sitten yli 20%, jotta ilmastonmuutos olisi saatu pysäytettyä.

Ilmasto lämpenee nopeammin Afrikassa ja Lähi-Idässä, missä vaikutukset ovat noin 1,5-kertaiset meikäläisiin oloihin verrattuna. Suomelle ilmastonmuutoksesta voi jopa olla hyötyä, mikäli ääriolosuhteet pysyvät maltillisina. Ei kukaan kuitenkaan toivo ilmastonmuutosta, koska globaalit vaikutukset heijastuvat tietenkin monella tapaa tännekin.

Kasvihuonekaasuja on monia erilaisia, hiilidioksidi on niistä merkittävin. Eniten päästöjä tulee liikenteestä, vasta seuraavaksi teollisesta tuotannosta. Päästökauppa romahti, koska kaikilla mailla alkoi olla kredittejä tarpeeksi ja kun siihen päälle kehiteltiin vielä tukijärjestelmät, heikkeni kannattavuus entisestään.

Energiamuodot

Olemme koko aika menossa kohti aurinkotaloutta (solar economy), eli vaihetta, jossa aurinkoenergiaa pystyään hyödyntämään täysipainoisesti. Sitä edeltää kuitenkin monen monta vaihetta ja voi olla, että aurinkotaloutta kohti mentäessä kasvihuoneilmiö korjaantuu.

Toistaiseksi vaihtoehtotoisia energiamuotoja joudutaan kuitenkin tukemaan. Bioenergia, tuulivoima, aurinkoenergia yms. ovat taloudellisesti kannattamattomia, koska teknologiat eivät vielä ole kehittyneet riittävän pitkälle. Jotta ne kehittyisivät, niitä täytyy tukea. Esim. tuulivoima ei toistaiseksi ole realistinen vaihtoehto, koska sen rakentamiseen ja kuljettamiseen käytetty energiamäärä on vielä monesti suurempi kuin sen käytöstä saatu energiamäärä. Tältä tosiasialta vaan usein ummistetaan silmät, koska se energia on kulutettu jossain muualla.

Päästökaupan romahtamisesta seurasi, että kivihiilen käyttö lisääntyi Suomessakin. Sitä roudataan Siperian takaa, vaikka meillä olisi turvetta, mitä polttaa.

Energiavarantoja on todennäköisesti vielä tunnistamatta. Esimerkiksi liuskekaasun löytäminen mullisti jenkkien maakaasumarkkinat. Yksikin uusi varanto voi siis kääntää koko energiateollisuuden päälaelleen.

Kuluttaminen

Yksilön tekemillä kulutus- ja muilla valinnoilla ei ole juurikaan vaikutusta, sen sijaan teknologian kehitys ratkoo (tai on ratkomatta) ongelmat. Kehitys yhdistettynä volyymeihin vaikuttaa. Esim. jos sammutan lampun, sillä ei ole merkitystä, mutta jos kaikki siirtyvät käyttämään energiaa säästäviä lamppuja, on muutos suuri - huolimatta siitä, ovatko yksittäiset lamput turhaan päällä vai eivät. Tästähän on meillä jo loistava esimerkkikin, kun hehkulamput siirtyivät historiaan.

Sama homma autoilun kanssa. Pyöräily ei pelasta maailmaa, sen sijaan autojen kehityksellä on huomattava vaikutus. Kun fossiiliset polttoaineet käyvät vähiin ja siis liian kalliiksi, edistyy muiden polttoaineiden kehitys. Ja luonnollisesti fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee, kun hinta nousee. Kuitenkaan ei ole täysin selvää, missä vaiheessa ja millä kulutuksella auto kannattaa vaihtaa uuteen ja vähäpäästöiseen, sillä autoilu aiheuttaa päästöjä etenkin auton tekovaiheessa.

Kehitystä voidaan tietenkin myös edesauttaa veropolitiikalla, mutta kuten tiedämme, politiikka ei varsinkaan Yhdysvalloissa toimi aina kestävän kehityksen puolesta. Lentämisellä on aika kovat päästömaksut, joten toivoa on, että kehittyvä kehitys ratkoo tämänkin ongelman jollain aikavälillä ja taas voidaan mennä Thaikkuihin.

Asumisen ekologisuudestakin on ristiriitaista tietoa. Asuminen on yksilön kannalta merkittävin energiansyöppö, mutta mistä kaikesta kuormitus muodostuu ja mitä vaikutuksia sillä on, onkin jo hyvin riippuvasta kaikesta. Esim. haja-asutusalueella oma työpaikka voi olla kotona, keskustasta saattaa joutua lähtemään kauemmas.

Teollisuus käyttää sähköstä puolet, kotitaloudet ja palvelusektori toisen puolen. Tokihan energian säästäminen näkyy sähkölaskussa, joten ei se hukkaan mene koskaan. Kulutuksen vähentäminen on totta kai validi pointti, kuten resurssitehokkuus aina.

Sen sijaan ei ole ollenkaan selvää, vähentääkö kierrättäminen tuotantoa. Moni ihminen ostaa sekä kirpparilta että kaupasta siten, että kokonaiskulutus lisääntyy kaiken aikaa. Markkinatalouden yksi ongelma on tehotuotanto, ja kuten tiedämme, vanhan tai hajoonneen korjaaminen ei kannata. Siinä mielessä markkinatalous on ekologisuuden vihollinen.

Jos haluaa tehdä kestäviä kulutusvalintoja, on avainsana tuotteen kokonaiselinkaari. Puuta voidaan pääsääntöisesti pitää ekologisena valintana, koska sen tuotanto (kasvuvaiheessa) sitoo hiilidioksidia. Tunne voi sanoa, että muovi on epäekologista, mutta monessa tapauksessa muovi olla se ekologisempi vaihtoehto. Muovisen tuotteen tuottamiseen ja ylläpitämiseen saattaa kulua paljon vähemmän vettä ja energiaa kuin esim. kankaasta valmistettuun vastineeseen. Kertakäyttövaipat voi polttaa ja muuttaa sitä kautta energiaksi. Vaipoista tiedetään sen verran, että kesto- ja kertsivaipat ovat aika samoissa, mitä tulee kokonaiselinkaaren aikana käytettyyn energiaan ja aiheutuneisiin päästöihin. Pesukone ja pesuaineet vaikuttavat yllättävän paljon.

Ekoteko on käsitteenä hankala, ja ehkä enemmänkin filosofinen kysymys. Onko passivinen teko ekoteko? Jos joku ei elämänsä aikana lennä kertaakaan, onko se ekoteko? Käytännössä kaikille toimille löytyy aina se vielä kuormittavampi vaihtoehto, joten mitä tahansa voidaan siitä näkökulmasta pitää ekotekona.

Ruoka

Luomutuotanto itsessään ei takaa mitään, ei ihmisen eikä luonnon kannalta. Luomun yleistyminen olisi ympäristökatastrofi, koska heikosti tuottavaa viljelysmaata tarvittaisiin moninkertainen määrä. Ja viljelysmaan tieltä kaadetaan tietenkin metsää. Kaikista älyttömintä on muualta tuotu luomuruoka, esim. saksalainen luomumaito. Hurraahuutoja ei saa mikään muukaan muualta roudattu ruoka, mutta kieltämättä on vaikea tehdä riisipiirakoita ilman riisiä. Ekologisesta näkökulmasta huonoimpia proteiininlähteitä ovat lihaa syövät eläimet (ei tietenkään riista).

Sen sijaan lähiruuassa on ideaa, kun halutaan vähentää kasvihuonekaasuja ja monen muunkin resurssin hävikkiä. Kotimainen vastinekaan ei kuitenkaan aina toimi, joten voidaan taas miettiä, kuinka suuri merkitys sillä on, jos soijaa syö silloin tällöin.

Suurimpia ekorikoksia on kuitenkin pullotettu vesi. Puhtaan veden aikaansaamiseksi tarvittava työmäärä kasvaa kaiken aikaa, ja vedestä onkin tulossa uusi öljy, eli vallankäytön väline.

Ruuan tehotuotanto onkin sitten asia erikseen, eikä suoranaisesti liity ekoiluun. Esimerkiksi lihan tehotuotanto ei monestikaan ole epäekologista, mutta kestävän kehityksen sosiaalisesta näkökulmasta sitä voidaan pitää huonona vaihtoehtona. Luomuviljelyn eduksi on sanottava, että siinä torjunta-aineita päätyy luontoon huomattavasti vähemmän kuin tehotuotannossa.

Ekobrändäys

Ekobrändäys, luontoystävällisyydestä kertovat merkit ynnä muut, on lähtökohtaisesti hyvä asia, mutta käytännössä niin täynnä reikiä, että kyse on usein ïhan vaan brändäyksestä. Monesti kriteerit ovat hyvin löyhät eikä sisältö vastaa mielikuvaa. Kalliiden brändimaksujen takia usein tosiasiassa vähäpäästöisempi on se halvempi kakkosvaihtoehto. 

On hyvä pitää mielessä, että harva brändi on hyväntekeväisyysbrändi.

Luontomerkkien plussapuoleksi voidaan laskea se, että löyhätkin kriteerit ovat tarvittaessa löydettävissä ja niiden noudattamista usein valvotaankin, joten läpinäkyvyydestä pisteitä.

Jätteiden kierrättäminen

Ihmiskunta vasta harjoittelee sitä, miten jätteitä kannattaa hyödyntää. Kulutus ohjaa sitä toki paljon. Toistaiseksi olisi esim. järkevämpää, että kotitaloudet eivät lajittelisi jätteitä, vaan lajittelu tapahtuisi muualla. Se olisi tehokkaampaa ja sekajätettä tulisi huomattavasti vähemmän.

Paperinkeräys on Suomessa suhteellisen hyödytöntä toimintaa, koska kerätylle paperille ei tehdä täällä mitään. Paperilla on isompi lämpöarvo kuin öljyllä, joten se kannattaisi ehdottomasti polttaa, mutta meillä on laki, joka käskee kierrättämään ja sillä piste. Niinpä paperi kärrätään Kiinaan.

Biojätettä ei kukaan ei halua, koska polttoteknisesti sillä ei ole mitään arvoa. Kuitenkin biojätteen aikaansaamiseksi on käytetty hurjan paljon energiaa. Siitä syystä ruuan heittäminen roskiin on suurimpia ekosyntejä.

Todellinen kierrättäminen on tietenkin aina kannatettavaa, järkevää ja hyödyllistä. Kuluttajat eivät tätä kuitenkaan vielä osaa tätä riittävän hyvin. Poliittisella ohjauksella voidaan vaikuttaa merkittävästi, kuten vaikkapa Saksassa roskiksiin pistokokeita tekevien "poliisien" avulla. Ja samaa kehitystä voi huomata Suomessakin: pullot palautuvat kiltisti kauppaan, kun taas Espanjassa ei ole systeemistä kuultukaan.

Jätteitä poltetaan ja siitä syntyy energiaa. Jätteiden muuttaminen energiaksi on iso bisnes eikä landfillien kasvattaminen ole enää tätä päivää. Myöskään maatumisaikojen vertailu ei ole useimmissa tilanteissa enää relevanttia (luontoon päätyvät roskat ovat asia erikseen). Esimerkiksi muovia voidaan hyvin polttaa, sillä öljyn ja selluloosan polttamisesta aiheutuvat päästöt jäävät pienemmiksi energiasisältöyksikköä kohden kuin vaikkapa kivihiilen kohdalla. Suomessa jätteiden polttaminen on vielä nuori ja kasvava ala, koska lainsäädäntö on mahdollistanut sen vasta vähän aikaa 80-luvun epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen.

Loppukaneetti

Teknologian kehitykseen uskominen on helppoa ja vapauttaa kaikesta. Hihatuntuma on, että lähiviljely ja kotona ruuan kasvattaminen ovat merkittävintä, mitä yksilö voi tässä kohtaa tehdä. Ja tietenkin kulutuksen vähentäminen on aina kannatettavaa, vaikka markkinatalous sitä koittaakin vastustaa.

23. huhtikuuta 2013

Makuaisti ja makumuisti

Menetin hetkellisesti makuaistini. Ihan vaan flunssan seurauksena, mutta totaalisesti kuitenkin. Siitäpä seurasi mielenkiintoisia havaintoja.

Ensinnäkään mulla ei ole ihan samalla tavalla nälkä kuin yleensä. Mutta toisaalta on nälkä koko ajan, koska mieli halajaa ruokaa. Pääkoppani on sitä mieltä, ettei ole ruokaa saanut, koska ei ole mitään maistanut. Jännittävää, koska päinvastaiseen ilmiöön törmäsin avokadosalaatin kohdalla: riisiviinietikan ja wasabin yhdistelmä oli sellainen täystyrmäys makuhermoille, että vaikka maha oli vain vähän täynnä, ei mitään tehnyt enää mieli, kun salaatti oli syöty. Siis ei edes sitä yömyssyä.

Tämä saattaa olla oman painonhallintani kannalta keskeinen tieto. Eli kun mieli on jollain tapaa tyytyväinen saamaansa ruokaan, ei todellisella ruuan määrällä tai laadulla ole väliä. Samaan tyytyväisyyden tilaan päästään kattilallisella laimeita pelmenejä sekä pienellä annoksella stydiä salaattia.

Toinen jännittävä havainto liittyy siihen, miten ruokaan suhtautuu, vaikkei sitä maistakaan. Kun tajusin makuastin todellakin hävinneen, ajattelin, että voisin hyvin syödä puuroa pari päivää. Puurohan on terveellistä ja kaikin puolin järkevää ruokaa. Mutta en voi. Se inho on syvällä. En muutenkaan saanut itseäni tekemään ns. pahaa ruokaa. Oli pakko tehdä jotain, minkä tiesin entuudesta hyväksi: tein kalahässäkkää, jossa oli fetaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja basilikaa. Sokkona arvailin, miltä ruoka maistui, enkä hyvällä tahdollakaan olisi maistanut ensimmäistäkään aineksista. En olisi arvannut edes kalaa, sen rakenne on yllättävän tunnistamaton. Jäätelö sentään oli mukavan kylmää, suklaa ihan turhaa.

Makuaistille toivon pikaista comebackia. Toisin kuin voisi kuvitella, sen puuttuminen lisää syömisen määrää, vähän niin kuin joku puutostila.

1. huhtikuuta 2013

Ajatuksia ja totuuksia

Kiitos Hippiäinen, tunnustuksista! Kyllä ne vaan lämmittää mieltä, vaikken osaakaan mieltää itseäni bloggariksi, koska lätisen vain yhdestä aiheesta ja siitäkin vähemmän nyt kun sain asian jonkinlaiseen tasapainoon. Mutta ei se mitään, nämä blogihaasteet tuovat kutkuttavalla tavalla mieleen ystäväkirjat lapsuudesta ja niihähän oli nastaa täyttää.

Tähän väliin sivuhuomautus, että muutakin haastetta lienee työn alla. Jotain elämäntapoihin liittyvää, en vaan vielä ihan hahmota kokonaiskuvaa. Luulisin, että ruoka-aiheet nousevat taas pintaan.

Olen taas kerran luopio, enkä laita mitään eteenpäin, koska kaikki hyvät ovat saaneet haasteensa jo aika päivää sitten. Eräät kun ovat vähän hitaita... syytän kylläkin olosuhteita nyt ja aina. Onko supernuivaa yhdistää kaksi haastetta ja vielä vähän säätää päälle? Sorry, teen sen silti. Tässä siis vastauksia esitettyihin kysymyksiin:

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:
Hienot ajatukset, lapsen kehitys, punkku, ystävät, liikunta.
Niin tavanomaista. Jotenkin sitä alkaa ymmärtää iän myötä, mistä kliseet syntyvät - ja miksi. Huikeeta on kuitenkin tajuta, että kovin mahdottomista asioista ei onneksi ole kysymys, hienoja ajatuksia kun on netti pullollaan ja lapsikin kehittyy meistä huolimatta.

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
Lämpimän aterian, suihkun, oman hetken, paljon kahvia ja no, joo, puhelimen. Ilman lämmintä ateriaa on helvetti irti ja toisaalta ilman säännöllistä ravinnonsaantia sama homma. Punkkua en kehdannut tähän kirjoittaa. Suihku on, kuten varmaan pikkulasten äidit tietävät, listalla siksi, ettei sitä pidä enää päivittäisenä itsestään selvyytenä.

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:

Seitsemännen portaan enkeli, Suljettu maa, Tuhat loistavaa aurinkoa, Äitikortti, Oikean ruuan puolesta. Ja Nälkäpalkalla teki myös vaikutuksen. 

Nämä nyt tuli äkkiseltään mieleen, mutta pakko kai todeta, että en lue läheskään niin paljon kuin haluaisin. Vähäisestä vapaa-ajasta kilpailevat joukkuelajit ja röhnöttäminen. Suurimmat lukusuoritukseni (ne vapaaehtoiset siis) tein nuorena tyttösenä ja moni klassikko teki lähtemättömän vaikutuksen (Anne Frankin päiväkirja, Sonja O, Nancy jne.). Ne vaan ei näin aikuisena enää oikein kolahda. Joka tapauksessa elämäkerrat ja muut tositarinat ynnä muut ns. tutkivat teokset kiinnostavat. Olen huono fiktion kuluttaja.

Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä:
Tähän en osaa sanoa mitään. Meillä on miehen kanssa jaettu vastuut sillä tavalla, että minä hoitelen kielihommat ja hän musiikin. Tosiasiassa osaisin ehkä nimetä noin 10 bändiä, joista yksikään ei varmaan olisi hyvä, vaikka maailma on hyvää musaa täynnä. Paras ystäväni on muusikko, mutta onneksi se ei lue blogeja.

Viisi materialistista joululahjatoivetta:
Tuntuu kyllä tosi omituiselta todeta, ettei tule mitään mieleen. No, ompelukone ja lapselle jotain järkeviä huonekaluja. Ei kuitenkaan enää lisää blogihuonekaluja. Oli taas kerran melkoisen ahdistavaa tajuta, kuinka voimakkaasti sitä onkaan aikansa tuote, kun jossain vaiheessa huomasin, että uusimmista (muka välttämättömistä) hankinnoistamme valtaosa löytyy blogeista, vaikka tässä ollaan muka niin yksilöllisiä. 

Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:
Madeira, Rooma, Kap Verde, Vietnam, Japani. En osaa selittää, tuntuu vaan siltä :) 

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
Runsas, itsepäinen, intohimoton, reilu, tasapainoinen.

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa kaikkien kanssa:
  • Ihmiset kohtelevat sinua niin kuin annat heidän kohdella.
  • Ei voi tietää jotain, mitä ei tiedä. Ei voi siis olettaa muiltakaan, että he tietävät tai ymmärtävät jotain, mikä ei millään muotoa kuulu heidän kokemuspiiriinsä.
  • Älä ryhdy on-off -suhteeseen. Ikinä.
  • Ystävien ongelmia ei kannata koittaa ratkoa. Kuunteleminen on kultaa.
  • Elämisellä ja suorittamisella on eroa. Valitettavasti sen huomaa yleensä vasta, kun on päässyt suorittamisesta eroon, mutta hyvähän sitä on tutkailla, tuntuuko elämä oikesti hyvältä.

Kahdeksan totuutta itsestäni:
  1. En voi sietää puuroa ja mustaa teetä. Ei siinä sinänsä mitään, mutta ne maistuvat mielestäni köyhyydeltä. En todellakaan tiedä, mistä tämä ajatus on päähäni eksynyt, siis ylipäätään köyhyyden maistuminen joltain. Puuroa pakkosyötettiin lapsena, mutta mistä se tee-assosiaatio on tullut, ni idea.
  2. Olen asunut useampia vuosia ulkomailla, mutta enää ei tarvitse. Kaukokaipuu on hellittänyt ja suomalainen yhteiskunta tuntuu läheisimmältä.
  3. Teen yleistyksiä oman kokemukseni perusteella. Esim. mun on vaikea uskoa alle parikymppisenä alkaneiden parisuhteiden kestoon. Tai monen muunkaan.
  4. En saa taideteosten tuijottelusta mitään irti. Olen ravannut must see -museoita maailman turuilla, kunnes tajusin, että taideteos herää päässäni henkiin vasta kun se on laitettu johonkin kontekstiin. Pitää siis olla tarinaa siinä ympärillä. 
  5. Pelkään pyöräilyä ja portaissa alas päin kulkemista. Molempiin liittyy lumpioita helisyttäneitä kokemuksia. Pyöräilyllä ei niin väliä, mutta olishan se kiva joskus laskeutua rappusia rutistamatta kaidetta. Hissi on tietty ykkösvaihtoehto.
  6. Olen italialaisittain perhekeskeinen (muuta välimerellistä ei sitten löydykään, olen rautakanki), mutta perhe on tosiaan vähän laajempi käsite kuin sukulaiset. Ajattelen, että ilman ihmisiä en ole olemassa ja viileydestäni huolimatta olen (omasta mielestäni) empaattinen.
  7. Haluaisin olla paljon sivistyneempi kuin olen. En tiedä Lähi-Idän tilanteesta mitään, eikä sydämen sivistystäkään ihan liikoja ole. Mutta sohva ja viihdetarjonta houkuttavat enemmän eikä mua saa epämukavuusalueelle kuin kirveellä. Siitä maksan kovaa hintaa eri elämänalueilla ja se on ehdottomasti kohta, jota haluaisin kehittää.
  8. Haluaisin osata tehdä saksipotkun (sen millä tehdään futiksessa hieno maali). Pikkuhiljaa alan tajuta, että harjoittelemattomuus, ylipaino ja alati huonontuva kunto eivät ehkä vie siihen suuntaan. Eikä tähän asiaan ole tulossa muutosta. En meinaan näe itseäni hyppimässä satoja toistoja jollain urheilukentän patjalla. Kaikkea ei kuulemma voi saada..?
Uuh, olipa hankalaa!  Ja mielenkiintoista, kiitos vielä kerran :)

13. maaliskuuta 2013

No nyt on hyvää: lohi-avokadosalaatti

Pidän kyllä kovasti salaateista (pilkkomisessa on jotain terapeuttista), mutta usein niiden kaveriksi kaipaa jotain... jotain kipakkaa. Joko suolaa, happamuutta tai sitten ihan vaan pureskeltavaa.

Puolisattumalta rupesin duunaamaan Safkaa-kirjasta lohi-avokadosalaattia, koska termi oli jäänyt kummittelemaan mieleeni ja pääraaka-aineet löytyivät kaapista (aika monta muuta piti hakea, mutta so not). Gullichsenien avokadopastahan on tullut jo kokeiltua, ja vaikka se jäikin vakkarilistalle, ei pajatso vielä ihan räjähtänyt. Mutta lohi-avokadosalaatti wasabikastikkeella sen sijaan räjäytti pelihallin. Osittain luulen sen johtuvan siitä, ettei mulla ollut ennakko-odotuksia, osittain makujen yllättävyydestä.

Ennen kaikkea ihastusta aiheuttaa se, että salaatti on hyvää ja täyttävää, eikä mitään herkkuja tee mieli tämän syömisen jälkeen. Raaka-aineissa on paljon tuttua sushin ystäville, mutta siitä huolimatta salaatista ei tule mieleen sushi. Jänskää sekin.

Bonusta ohjeen helppoudesta ja siitä, että toimii myös ilman kalaa, jos ei ehdi/jaksa/viitsi kalan kanssa pelleillä!

Olisi aika nuivaa olla kertomatta salaatin ohjetta, joten kuvaan tähän nyt oman mukaelmani, vaikka tekijänoikeuksista en ole ihan varma. Korostan kuitenkin, että Safkaa-kirja on mainio ja se kannattaa joka tapauksessa hankkia! Ja sanon tämän siitä huolimatta, että kirjassa on paljon liharuokaohjeita :)

Tässä ohje isoon satsiin, eli isoon salaattikulholliseen (kirjan ohjeessa tehdään yksi ravintola-annos):
  • erilaisia salaatteja, ainakin kolme erilaista
  • rucolaa ja basilikaa
  • kurkku
  • pari porkkanaa
  • kurpitsansiemeniä (pinjansiemenet toimi ihan hyvin)
  • suolaa, pippuria
  • riisiviinietikkaa (ainakin 3 rkl)
  • avokadoja (ainakin 4)
  • garia (sitä sushi-inkivääriä purkista)
  • lohta (300-400 g veikkaisin)
Kastike:
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • 1/2 tl suolaa
  • tuubi wasabia
  • 1 dl rypsiöljyä

Paahda kurpitsansiemenet ja suolaa ne. Pese ja leikkaa salaatit ja yrtit kulhoon. Kuori porkkanat ja kurkku. Loistava juju: höylää kurkusta ja porkkanoista siivuja juustohöylällä (syö kuormasta). Siivuta avokadot mukaan. Kippaa mukaan riisiviinietikka, suola ja pippuri. Sekoittele. Maistele.

Tee wasabikastike sekoittamalla ainekset keskenään.

Leikkaa kala n. 0,5-1 cm paksuisiksi pihveiksi. Kuumenna pannu ilman mitään rasvaa ja heitä suolaa pannulle. Paista pihvejä n. 1 min molemmin puolin.

Heitä salaattiannoksen päälle wasabikastiketta (n. 1 rkl), pari suikaletta garia ja sopiva annos kalaa ja siemeniä. Enjoy!

24. tammikuuta 2013

Haastetta pukkaa

Mikäli usvainen aivotoimintani oikein ymmärsi, haastoi Hippiäinen vastaamaan seuraaviin kysymyksiin, kiitos! Juuri nyt en pysty tuottamaan mitään järjellisiä vastakysymyksiä (en olisi ikinä kuvitellut syyttäväni työstressiä, mutta nyt on pakko), mutta lupaan palata niihin myöhemmin.

1. Uskotko enkeleihin?
En usko. Koko konsepti on jollain tapaa vieras.

2. Entä kohtaloon tai johonkin muuhun johdatukseen?
Hmm. Vaikka olen ns. tiedeuskovainen ja mut on aivopesty uskomaan vain todisteisiin, on kummaa huomata, miten monet asiat tuntuvat loksahtavan kohdilleen ja esim. tietyt ihmiskohtalot kietoutuvat yhteen vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Toisaalta uskon siihen, ettei maailma voi rajoittua asioihin, jotka ovat ihmisen aisteilla havaittavissa (no okei, tähän on ihan tieteellisiä selityksiäkin, kuten vaikkapa valon taajuudet :)

3. Lempikirjasi?
Oih, niitä on monta. En sano tähän mitään, koska yrittäisin varmaan kuulostaa älykkäämmältä kuin olen.

4. Mikä on äitiydessä raskainta?

Todella hyvä kysymys. Se ei ole vastuu, eikä puurtaminenkaan. Ei edes oman ajan puute. Ehkä joudun toteamaan tähän tylsästi, että unen puute on todella ottanut koville. Siihen ei voi mukautua.

5. Lempibändisi?

Ehkä Stella?

6. Mikä on parasta itsessäsi?

Omasta (ja äidin) mielestä olen empaattinen, koska elämä on osoittanut, ettei sitä voi juurikaan ohjata.

7. Mistä haaveilet?
Se Oma Juttu on vielä löytämättä. Jotain uraan liittyvää se varmaan on. Tai uran vastakohta.

8. Minkä tyylisiä juttuja lukisit mieluiten tästä blogista? (Eli kuinka voisin parantaa tarjontaa?)

Luen mielelläni arjesta, ilman kaunistelua, mutta myös ilman turhaa sarkasmia. Ei tarvitse parantaa :)

9. Mitä muuttaisit menneisyydestäsi?
Yhden (viimeisen) kännäysreissun muutaman vuoden takaa jättäisin väliin. Tai ne tiukat siinä loppumetreillä. Uskottavuutta ei voi koskaan saada takaisin...

10. Mikä on paheesi?
Alkoholi.

11. Paljasta jotain odottamatonta itsestäsi.

Olen välillä suunnattoman epävarma. Töissä ahdistaa, että pidetään pikkutyttönä ja tuttujen kesken ahdistaa, että pidetän junttina. Kyllä sillä on todella, todella paljon merkitystä, mitä muut ajattelevat, vaikka mitä muuta väittäisin. Tämä nyt tuskin oli odottamatonta, mutta vaikea myöntää.

Ja toinen juttu vielä: pidän blogia mieheltä salaa :)

19. tammikuuta 2013

Iltapäivän kurninta

Arki-iltapäivien tyrmäävä nälkä (ja sen kaverina kulkeva väsymys) on mulle mysteeri. Se on sitä siksi, ettei se tunnu liittyvän unen määrään, ruuan laatuun, annoskokoihin tai syömisajankohtiinkaan. Se liittyy vain ja ainoastaan töihin.

Kun olen töissä, alkaa siinä kahden pintaan nälättää ja samalla toki myös väsyttää. Nälkä on kuitenkin paljon suurempi tunne kuin väsymys. Nälkä tulee, olin sitten syönyt tai en. Nälkä tulee riippumatta siitä, monelta tulin töihin, söinkö aamupalaksi leipää vai kananmunaa, tai lounaaksi tyrmäyspastaa vai hiilarittoman salaatin. Kahvinjuonnillakaan ei tunnu olevan vaikutusta.

Tätä ei ollut kotona ollessa. Saatoin valvoa yötä päivää tai elellä suht normaalisti. Heräsin aina aamulla aikaisin ja söin lounasta vaihteleviin aikoihin. Tai joskus jäi lounas syömättäkin. Silti en muista kokeneeni tätä nälkää kertaakaan. Tissuttelin kylläkin litrakaupalla vissyä.

Alan tulla siihen tulokseen, että iltapäivänälkä on jotain muuta kuin nälkää. Se on ehkä tylsistymistä. Iltapäivällä työpäivää on vielä paljon jäljellä, vaikka paljon on takanakin, vähän niin kuin tammikuusta on pitkä matka kesään.

Miten sitten aikaisemmin päihitin tämän? Hmm. Taisin aika usein syödä jotain. Nyt ajattelin kuitenkin kokeilla, josko nälkä häviäisi itsestään. No ei hävinnyt.

Ostin viikon mittaan pähkinöitä, proteiinipatukoita, mynthoneita ja keksejä. Jotain siis, mikä säilyy hyvin, mutta nostaa verensokeria. Lopputuloksena olin tunnin päästä hillittömässä ällötokkurassa ja koko viikoksi tarkoitetut breakfast-keksit (eli keksit ilman sen kummempaa ravintoa) oli syöty kokonaan. Naamasta näkee, että myös pähkinöitä on syöty. Yhtenä päivänä koitin järsiä proteiinipatukoita, mutta ne on maku-koostumusyhdistelmiltään vaan niin kamalia, että ei siitä tullut mitään. Pystyn kyllä syömään niitä akuuttiin nälkään treeneihin kipaistessani, mutta fyysisestä nälästä ei taidakaan iltapäivisin olla kyse.

Yhtenä päivän taittelin sitten real-leivän pieneen eväsboksiin ja vetäisin sen ennakoivasti yhden pintaan. Nälkä pysyi poissa, tai ei ainakaan millään tasolla käynyt mielessä. Nyt olen siis yhtä hämmentynyt kuin ennenkin: nälkä häviää pahaa leipää ennakoivasti syömällä, mutta jos nälkä pääsee yllättämään, ei siihen auta mikään yksittäinen suupala, eikä kurkusta mene alas kuin jokin hyvänmakuiseksi luokiteltava höttö. Nälkä on tunne ja mä olen aina ollut tunteitani askeleen jäljessä.