13. maaliskuuta 2013

No nyt on hyvää: lohi-avokadosalaatti

Pidän kyllä kovasti salaateista (pilkkomisessa on jotain terapeuttista), mutta usein niiden kaveriksi kaipaa jotain... jotain kipakkaa. Joko suolaa, happamuutta tai sitten ihan vaan pureskeltavaa.

Puolisattumalta rupesin duunaamaan Safkaa-kirjasta lohi-avokadosalaattia, koska termi oli jäänyt kummittelemaan mieleeni ja pääraaka-aineet löytyivät kaapista (aika monta muuta piti hakea, mutta so not). Gullichsenien avokadopastahan on tullut jo kokeiltua, ja vaikka se jäikin vakkarilistalle, ei pajatso vielä ihan räjähtänyt. Mutta lohi-avokadosalaatti wasabikastikkeella sen sijaan räjäytti pelihallin. Osittain luulen sen johtuvan siitä, ettei mulla ollut ennakko-odotuksia, osittain makujen yllättävyydestä.

Ennen kaikkea ihastusta aiheuttaa se, että salaatti on hyvää ja täyttävää, eikä mitään herkkuja tee mieli tämän syömisen jälkeen. Raaka-aineissa on paljon tuttua sushin ystäville, mutta siitä huolimatta salaatista ei tule mieleen sushi. Jänskää sekin.

Bonusta ohjeen helppoudesta ja siitä, että toimii myös ilman kalaa, jos ei ehdi/jaksa/viitsi kalan kanssa pelleillä!

Olisi aika nuivaa olla kertomatta salaatin ohjetta, joten kuvaan tähän nyt oman mukaelmani, vaikka tekijänoikeuksista en ole ihan varma. Korostan kuitenkin, että Safkaa-kirja on mainio ja se kannattaa joka tapauksessa hankkia! Ja sanon tämän siitä huolimatta, että kirjassa on paljon liharuokaohjeita :)

Tässä ohje isoon satsiin, eli isoon salaattikulholliseen (kirjan ohjeessa tehdään yksi ravintola-annos):
  • erilaisia salaatteja, ainakin kolme erilaista
  • rucolaa ja basilikaa
  • kurkku
  • pari porkkanaa
  • kurpitsansiemeniä (pinjansiemenet toimi ihan hyvin)
  • suolaa, pippuria
  • riisiviinietikkaa (ainakin 3 rkl)
  • avokadoja (ainakin 4)
  • garia (sitä sushi-inkivääriä purkista)
  • lohta (300-400 g veikkaisin)
Kastike:
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • 1/2 tl suolaa
  • tuubi wasabia
  • 1 dl rypsiöljyä

Paahda kurpitsansiemenet ja suolaa ne. Pese ja leikkaa salaatit ja yrtit kulhoon. Kuori porkkanat ja kurkku. Loistava juju: höylää kurkusta ja porkkanoista siivuja juustohöylällä (syö kuormasta). Siivuta avokadot mukaan. Kippaa mukaan riisiviinietikka, suola ja pippuri. Sekoittele. Maistele.

Tee wasabikastike sekoittamalla ainekset keskenään.

Leikkaa kala n. 0,5-1 cm paksuisiksi pihveiksi. Kuumenna pannu ilman mitään rasvaa ja heitä suolaa pannulle. Paista pihvejä n. 1 min molemmin puolin.

Heitä salaattiannoksen päälle wasabikastiketta (n. 1 rkl), pari suikaletta garia ja sopiva annos kalaa ja siemeniä. Enjoy!

3 kommenttia:

  1. Kiitos inspiraatiosta! On mahtavaa, että Safkaa-kirjaa on niin iso hitti. Kirja meiltä jo löytyikin, sun hehkutuksen jälkeen innoistuin kokeilemaan, kun yksi pieni syömäri oli viikonlopun mummolassa ja toinen sai selvitä kaupan soseilla.

    Tämä resepti oli sellainen, mistä ajattelin, että ei tää sovi lasten kanssa tehtäväksi, mutta mitä vielä! Lapsille vähemmän rucolaa ja wasabia, ja enemmän avokadoa, kurkkua ja lohta. Mua ärsyttää tehdä monta eri ruokaa, ja tadaa, tässä onkin täydelliset ainekset koko perheen loistavaksi lounaaksi.

    Kokeiltiin myös chili-katkarapupastaa. Se oli syötävää, ei kuitenkaan niin sairaan hyvää kuin lohisalaatti.

    VastaaPoista
  2. Hei huippua! En todellakaan ole mikään ruuanlaittaja tai muutenkaan intoilija, mutta tässä yhdistyi kivasti helppous ja yllätyksellisyys - ja loputtomat variointimahdollisuudet laiskuustason mukaan :)

    VastaaPoista
  3. Tää sopii mun makuihin kans kuin nenä päähän, täytyy testata. Tosi porkkana kuulostaa vähän oudolta Tossa seurassa. Koska tämä on aika mones ohje Safkaa-kirjasta, jotka poimin blogeista, täytyy ostaa kyllä nyt jo kirjakin..

    VastaaPoista