Makuaisti ja makumuisti

Menetin hetkellisesti makuaistini. Ihan vaan flunssan seurauksena, mutta totaalisesti kuitenkin. Siitäpä seurasi mielenkiintoisia havaintoja.

Ensinnäkään mulla ei ole ihan samalla tavalla nälkä kuin yleensä. Mutta toisaalta on nälkä koko ajan, koska mieli halajaa ruokaa. Pääkoppani on sitä mieltä, ettei ole ruokaa saanut, koska ei ole mitään maistanut. Jännittävää, koska päinvastaiseen ilmiöön törmäsin avokadosalaatin kohdalla: riisiviinietikan ja wasabin yhdistelmä oli sellainen täystyrmäys makuhermoille, että vaikka maha oli vain vähän täynnä, ei mitään tehnyt enää mieli, kun salaatti oli syöty. Siis ei edes sitä yömyssyä.

Tämä saattaa olla oman painonhallintani kannalta keskeinen tieto. Eli kun mieli on jollain tapaa tyytyväinen saamaansa ruokaan, ei todellisella ruuan määrällä tai laadulla ole väliä. Samaan tyytyväisyyden tilaan päästään kattilallisella laimeita pelmenejä sekä pienellä annoksella stydiä salaattia.

Toinen jännittävä havainto liittyy siihen, miten ruokaan suhtautuu, vaikkei sitä maistakaan. Kun tajusin makuastin todellakin hävinneen, ajattelin, että voisin hyvin syödä puuroa pari päivää. Puurohan on terveellistä ja kaikin puolin järkevää ruokaa. Mutta en voi. Se inho on syvällä. En muutenkaan saanut itseäni tekemään ns. pahaa ruokaa. Oli pakko tehdä jotain, minkä tiesin entuudesta hyväksi: tein kalahässäkkää, jossa oli fetaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja basilikaa. Sokkona arvailin, miltä ruoka maistui, enkä hyvällä tahdollakaan olisi maistanut ensimmäistäkään aineksista. En olisi arvannut edes kalaa, sen rakenne on yllättävän tunnistamaton. Jäätelö sentään oli mukavan kylmää, suklaa ihan turhaa.

Makuaistille toivon pikaista comebackia. Toisin kuin voisi kuvitella, sen puuttuminen lisää syömisen määrää, vähän niin kuin joku puutostila.

Ajatuksia ja totuuksia

Kiitos Hippiäinen, tunnustuksista! Kyllä ne vaan lämmittää mieltä, vaikken osaakaan mieltää itseäni bloggariksi, koska lätisen vain yhdestä aiheesta ja siitäkin vähemmän nyt kun sain asian jonkinlaiseen tasapainoon. Mutta ei se mitään, nämä blogihaasteet tuovat kutkuttavalla tavalla mieleen ystäväkirjat lapsuudesta ja niihähän oli nastaa täyttää.

Tähän väliin sivuhuomautus, että muutakin haastetta lienee työn alla. Jotain elämäntapoihin liittyvää, en vaan vielä ihan hahmota kokonaiskuvaa. Luulisin, että ruoka-aiheet nousevat taas pintaan.

Olen taas kerran luopio, enkä laita mitään eteenpäin, koska kaikki hyvät ovat saaneet haasteensa jo aika päivää sitten. Eräät kun ovat vähän hitaita... syytän kylläkin olosuhteita nyt ja aina. Onko supernuivaa yhdistää kaksi haastetta ja vielä vähän säätää päälle? Sorry, teen sen silti. Tässä siis vastauksia esitettyihin kysymyksiin:

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:
Hienot ajatukset, lapsen kehitys, punkku, ystävät, liikunta.
Niin tavanomaista. Jotenkin sitä alkaa ymmärtää iän myötä, mistä kliseet syntyvät - ja miksi. Huikeeta on kuitenkin tajuta, että kovin mahdottomista asioista ei onneksi ole kysymys, hienoja ajatuksia kun on netti pullollaan ja lapsikin kehittyy meistä huolimatta.

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
Lämpimän aterian, suihkun, oman hetken, paljon kahvia ja no, joo, puhelimen. Ilman lämmintä ateriaa on helvetti irti ja toisaalta ilman säännöllistä ravinnonsaantia sama homma. Punkkua en kehdannut tähän kirjoittaa. Suihku on, kuten varmaan pikkulasten äidit tietävät, listalla siksi, ettei sitä pidä enää päivittäisenä itsestään selvyytenä.

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
Seitsemännen portaan enkeli, Suljettu maa, Tuhat loistavaa aurinkoa, Äitikortti, Oikean ruuan puolesta. Ja Nälkäpalkalla teki myös vaikutuksen. 

Nämä nyt tuli äkkiseltään mieleen, mutta pakko kai todeta, että en lue läheskään niin paljon kuin haluaisin. Vähäisestä vapaa-ajasta kilpailevat joukkuelajit ja röhnöttäminen. Suurimmat lukusuoritukseni (ne vapaaehtoiset siis) tein nuorena tyttösenä ja moni klassikko teki lähtemättömän vaikutuksen (Anne Frankin päiväkirja, Sonja O, Nancy jne.). Ne vaan ei näin aikuisena enää oikein kolahda. Joka tapauksessa elämäkerrat ja muut tositarinat ynnä muut ns. tutkivat teokset kiinnostavat. Olen huono fiktion kuluttaja.

Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä:
Tähän en osaa sanoa mitään. Meillä on miehen kanssa jaettu vastuut sillä tavalla, että minä hoitelen kielihommat ja hän musiikin. Tosiasiassa osaisin ehkä nimetä noin 10 bändiä, joista yksikään ei varmaan olisi hyvä, vaikka maailma on hyvää musaa täynnä. Paras ystäväni on muusikko, mutta onneksi se ei lue blogeja.

Viisi materialistista joululahjatoivetta:
Tuntuu kyllä tosi omituiselta todeta, ettei tule mitään mieleen. No, ompelukone ja lapselle jotain järkeviä huonekaluja. Ei kuitenkaan enää lisää blogihuonekaluja. Oli taas kerran melkoisen ahdistavaa tajuta, kuinka voimakkaasti sitä onkaan aikansa tuote, kun jossain vaiheessa huomasin, että uusimmista (muka välttämättömistä) hankinnoistamme valtaosa löytyy blogeista, vaikka tässä ollaan muka niin yksilöllisiä. 

Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:
Madeira, Rooma, Kap Verde, Vietnam, Japani. En osaa selittää, tuntuu vaan siltä :) 

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
Runsas, itsepäinen, intohimoton, reilu, tasapainoinen.

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa kaikkien kanssa:

• Ihmiset kohtelevat sinua niin kuin annat heidän kohdella.
• Ei voi tietää jotain, mitä ei tiedä. Ei voi siis olettaa muiltakaan, että he tietävät tai ymmärtävät jotain, mikä ei millään muotoa kuulu heidän kokemuspiiriinsä.
• Älä ryhdy on-off -suhteeseen. Ikinä.
• Ystävien ongelmia ei kannata koittaa ratkoa. Kuunteleminen on kultaa.
• Elämisellä ja suorittamisella on eroa. Valitettavasti sen huomaa yleensä vasta, kun on päässyt suorittamisesta eroon, mutta hyvähän sitä on tutkailla, tuntuuko elämä oikesti hyvältä.
  

Kahdeksan totuutta itsestäni:

1. En voi sietää puuroa ja mustaa teetä. Ei siinä sinänsä mitään, mutta ne maistuvat mielestäni köyhyydeltä. En todellakaan tiedä, mistä tämä ajatus on päähäni eksynyt, siis ylipäätään köyhyyden maistuminen joltain. Puuroa pakkosyötettiin lapsena, mutta mistä se tee-assosiaatio on tullut, ni idea.
2. Olen asunut useampia vuosia ulkomailla, mutta enää ei tarvitse. Kaukokaipuu on hellittänyt ja suomalainen yhteiskunta tuntuu läheisimmältä.
   
3. Teen yleistyksiä oman kokemukseni perusteella. Esim. mun on vaikea uskoa alle parikymppisenä alkaneiden parisuhteiden kestoon. Tai monen muunkaan.
4. En saa taideteosten tuijottelusta mitään irti. Olen ravannut must see -museoita maailman turuilla, kunnes tajusin, että taideteos herää päässäni henkiin vasta kun se on laitettu johonkin kontekstiin. Pitää siis olla tarinaa siinä ympärillä. 
5. Pelkään pyöräilyä ja portaissa alas päin kulkemista. Molempiin liittyy lumpioita helisyttäneitä kokemuksia. Pyöräilyllä ei niin väliä, mutta olishan se kiva joskus laskeutua rappusia rutistamatta kaidetta. Hissi on tietty ykkösvaihtoehto.
6. Olen italialaisittain perhekeskeinen (muuta välimerellistä ei sitten löydykään, olen rautakanki), mutta perhe on tosiaan vähän laajempi käsite kuin sukulaiset. Ajattelen, että ilman ihmisiä en ole olemassa ja viileydestäni huolimatta olen (omasta mielestäni) empaattinen.
7. Haluaisin olla paljon sivistyneempi kuin olen. En tiedä Lähi-Idän tilanteesta mitään, eikä sydämen sivistystäkään ihan liikoja ole. Mutta sohva ja viihdetarjonta houkuttavat enemmän eikä mua saa epämukavuusalueelle kuin kirveellä. Siitä maksan kovaa hintaa eri elämänalueilla ja se on ehdottomasti kohta, jota haluaisin kehittää.
8. Haluaisin osata tehdä saksipotkun (sen millä tehdään futiksessa hieno maali). Pikkuhiljaa alan tajuta, että harjoittelemattomuus, ylipaino ja alati huonontuva kunto eivät ehkä vie siihen suuntaan. Eikä tähän asiaan ole tulossa muutosta. En meinaan näe itseäni hyppimässä satoja toistoja jollain urheilukentän patjalla. Kaikkea ei kuulemma voi saada..?

Uuh, olipa hankalaa!  Ja mielenkiintoista, kiitos vielä kerran :)

No nyt on hyvää: lohi-avokadosalaatti

Pidän kyllä kovasti salaateista (pilkkomisessa on jotain terapeuttista), mutta usein niiden kaveriksi kaipaa jotain... jotain kipakkaa. Joko suolaa, happamuutta tai sitten ihan vaan pureskeltavaa.

Puolisattumalta rupesin duunaamaan Safkaa-kirjasta lohi-avokadosalaattia, koska termi oli jäänyt kummittelemaan mieleeni ja pääraaka-aineet löytyivät kaapista (aika monta muuta piti hakea, mutta so not). Gullichsenien avokadopastahan on tullut jo kokeiltua, ja vaikka se jäikin vakkarilistalle, ei pajatso vielä ihan räjähtänyt. Mutta lohi-avokadosalaatti wasabikastikkeella sen sijaan räjäytti pelihallin. Osittain luulen sen johtuvan siitä, ettei mulla ollut ennakko-odotuksia, osittain makujen yllättävyydestä.

Ennen kaikkea ihastusta aiheuttaa se, että salaatti on hyvää ja täyttävää, eikä mitään herkkuja tee mieli tämän syömisen jälkeen. Raaka-aineissa on paljon tuttua sushin ystäville, mutta siitä huolimatta salaatista ei tule mieleen sushi. Jänskää sekin.

Bonusta ohjeen helppoudesta ja siitä, että toimii myös ilman kalaa, jos ei ehdi/jaksa/viitsi kalan kanssa pelleillä!

Olisi aika nuivaa olla kertomatta salaatin ohjetta, joten kuvaan tähän nyt oman mukaelmani, vaikka tekijänoikeuksista en ole ihan varma. Korostan kuitenkin, että Safkaa-kirja on mainio ja se kannattaa joka tapauksessa hankkia! Ja sanon tämän siitä huolimatta, että kirjassa on paljon liharuokaohjeita :)

Tässä ohje isoon satsiin, eli isoon salaattikulholliseen (kirjan ohjeessa tehdään yksi ravintola-annos):

• erilaisia salaatteja, ainakin kolme erilaista
• rucolaa ja basilikaa
• kurkku
• pari porkkanaa
• kurpitsansiemeniä (pinjansiemenet toimi ihan hyvin)
• suolaa, pippuria
• riisiviinietikkaa (ainakin 3 rkl)
• avokadoja (ainakin 4)
• garia (sitä sushi-inkivääriä purkista)
• lohta (300-400 g veikkaisin)

Kastike:

• puolikkaan sitruunan mehu
• 1/2 tl suolaa
• tuubi wasabia
• 1 dl rypsiöljyä

Paahda kurpitsansiemenet ja suolaa ne. Pese ja leikkaa salaatit ja yrtit kulhoon. Kuori porkkanat ja kurkku. Loistava juju: höylää kurkusta ja porkkanoista siivuja juustohöylällä (syö kuormasta). Siivuta avokadot mukaan. Kippaa mukaan riisiviinietikka, suola ja pippuri. Sekoittele. Maistele.

Tee wasabikastike sekoittamalla ainekset keskenään.

Leikkaa kala n. 0,5-1 cm paksuisiksi pihveiksi. Kuumenna pannu ilman mitään rasvaa ja heitä suolaa pannulle. Paista pihvejä n. 1 min molemmin puolin.

Heitä salaattiannoksen päälle wasabikastiketta (n. 1 rkl), pari suikaletta garia ja sopiva annos kalaa ja siemeniä. Enjoy!

Haastetta pukkaa

Mikäli usvainen aivotoimintani oikein ymmärsi, haastoi Hippiäinen vastaamaan seuraaviin kysymyksiin, kiitos! Juuri nyt en pysty tuottamaan mitään järjellisiä vastakysymyksiä (en olisi ikinä kuvitellut syyttäväni työstressiä, mutta nyt on pakko), mutta lupaan palata niihin myöhemmin.

1. Uskotko enkeleihin?
En usko. Koko konsepti on jollain tapaa vieras.

2. Entä kohtaloon tai johonkin muuhun johdatukseen?
Hmm. Vaikka olen ns. tiedeuskovainen ja mut on aivopesty uskomaan vain todisteisiin, on kummaa huomata, miten monet asiat tuntuvat loksahtavan kohdilleen ja esim. tietyt ihmiskohtalot kietoutuvat yhteen vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Toisaalta uskon siihen, ettei maailma voi rajoittua asioihin, jotka ovat ihmisen aisteilla havaittavissa (no okei, tähän on ihan tieteellisiä selityksiäkin, kuten vaikkapa valon taajuudet :)

3. Lempikirjasi?
Oih, niitä on monta. En sano tähän mitään, koska yrittäisin varmaan kuulostaa älykkäämmältä kuin olen.

4. Mikä on äitiydessä raskainta?
Todella hyvä kysymys. Se ei ole vastuu, eikä puurtaminenkaan. Ei edes oman ajan puute. Ehkä joudun toteamaan tähän tylsästi, että unen puute on todella ottanut koville. Siihen ei voi mukautua.

5. Lempibändisi?
Ehkä Stella?

6. Mikä on parasta itsessäsi?
Omasta (ja äidin) mielestä olen empaattinen, koska elämä on osoittanut, ettei sitä voi juurikaan ohjata.

7. Mistä haaveilet?
Se Oma Juttu on vielä löytämättä. Jotain uraan liittyvää se varmaan on. Tai uran vastakohta.

8. Minkä tyylisiä juttuja lukisit mieluiten tästä blogista? (Eli kuinka voisin parantaa tarjontaa?)
Luen mielelläni arjesta, ilman kaunistelua, mutta myös ilman turhaa sarkasmia. Ei tarvitse parantaa :)

9. Mitä muuttaisit menneisyydestäsi?
Yhden (viimeisen) kännäysreissun muutaman vuoden takaa jättäisin väliin. Tai ne tiukat siinä loppumetreillä. Uskottavuutta ei voi koskaan saada takaisin...

10. Mikä on paheesi?
Alkoholi.

11. Paljasta jotain odottamatonta itsestäsi.
Olen välillä suunnattoman epävarma. Töissä ahdistaa, että pidetään pikkutyttönä ja tuttujen kesken ahdistaa, että pidetän junttina. Kyllä sillä on todella, todella paljon merkitystä, mitä muut ajattelevat, vaikka mitä muuta väittäisin. Tämä nyt tuskin oli odottamatonta, mutta vaikea myöntää.

Ja toinen juttu vielä: pidän blogia mieheltä salaa :)

Iltapäivän kurninta

Arki-iltapäivien tyrmäävä nälkä (ja sen kaverina kulkeva väsymys) on mulle mysteeri. Se on sitä siksi, ettei se tunnu liittyvän unen määrään, ruuan laatuun, annoskokoihin tai syömisajankohtiinkaan. Se liittyy vain ja ainoastaan töihin.

Kun olen töissä, alkaa siinä kahden pintaan nälättää ja samalla toki myös väsyttää. Nälkä on kuitenkin paljon suurempi tunne kuin väsymys. Nälkä tulee, olin sitten syönyt tai en. Nälkä tulee riippumatta siitä, monelta tulin töihin, söinkö aamupalaksi leipää vai kananmunaa, tai lounaaksi tyrmäyspastaa vai hiilarittoman salaatin. Kahvinjuonnillakaan ei tunnu olevan vaikutusta.

Tätä ei ollut kotona ollessa. Saatoin valvoa yötä päivää tai elellä suht normaalisti. Heräsin aina aamulla aikaisin ja söin lounasta vaihteleviin aikoihin. Tai joskus jäi lounas syömättäkin. Silti en muista kokeneeni tätä nälkää kertaakaan. Tissuttelin kylläkin litrakaupalla vissyä.

Alan tulla siihen tulokseen, että iltapäivänälkä on jotain muuta kuin nälkää. Se on ehkä tylsistymistä. Iltapäivällä työpäivää on vielä paljon jäljellä, vaikka paljon on takanakin, vähän niin kuin tammikuusta on pitkä matka kesään.

Miten sitten aikaisemmin päihitin tämän? Hmm. Taisin aika usein syödä jotain. Nyt ajattelin kuitenkin kokeilla, josko nälkä häviäisi itsestään. No ei hävinnyt.

Ostin viikon mittaan pähkinöitä, proteiinipatukoita, mynthoneita ja keksejä. Jotain siis, mikä säilyy hyvin, mutta nostaa verensokeria. Lopputuloksena olin tunnin päästä hillittömässä ällötokkurassa ja koko viikoksi tarkoitetut breakfast-keksit (eli keksit ilman sen kummempaa ravintoa) oli syöty kokonaan. Naamasta näkee, että myös pähkinöitä on syöty. Yhtenä päivänä koitin järsiä proteiinipatukoita, mutta ne on maku-koostumusyhdistelmiltään vaan niin kamalia, että ei siitä tullut mitään. Pystyn kyllä syömään niitä akuuttiin nälkään treeneihin kipaistessani, mutta fyysisestä nälästä ei taidakaan iltapäivisin olla kyse.

Yhtenä päivän taittelin sitten real-leivän pieneen eväsboksiin ja vetäisin sen ennakoivasti yhden pintaan. Nälkä pysyi poissa, tai ei ainakaan millään tasolla käynyt mielessä. Nyt olen siis yhtä hämmentynyt kuin ennenkin: nälkä häviää pahaa leipää ennakoivasti syömällä, mutta jos nälkä pääsee yllättämään, ei siihen auta mikään yksittäinen suupala, eikä kurkusta mene alas kuin jokin hyvänmakuiseksi luokiteltava höttö. Nälkä on tunne ja mä olen aina ollut tunteitani askeleen jäljessä.

Ei enää niin sekaisin

On yllättävää, miten paljon kirjoittaminen jäsentää ajatuksia. Toki olen törmännyt tähän muissa yhteyksissä, mutta safkaan liittyen se oli todellinen ylläri.

Blogi ei ole kuin pari kuukautta vanha, mun ruoka-ahdistus sen sijaan alkoi jo varmaan kymmenen vuotta sitten. Kuitenkin blogin olemassaolon aikana on ahdistus vähentynyt huomattavasti. Ehkä kirjoittaminen jo itsessään pistää asioita lokeroihin, mutta sen lisäksi myös tiedonhaku lisääntyy jotenkin huomaamatta.

Oon löytänyt oman totuuteni, joka on yhtä oikea kuin kaikkien muidenkin totuudet. Olen taipuvainen uskomaan tieteellisiin tutkimuksiin ja siksi ravitsemus on varmaankin ollut niin vaikee asia, koska tutkimustulokset ovat läpikotaisin ristiriitaisia. Tästä syystä mun ravitsemuskäsitys pohjautuu vain löyhästi joskus lukemiini artikkeleihin ja kirjoihin, mutta sitäkin enemmän intuitioon. Siksi en ala sitä kellekään suosittelemaan, vain itelleni. Mieskin saa syödä niin kuin tykkää.

Intuitio sanoo, että syö enemmän kasviksia kuin karkkia. Kun on kiire, syö pakastepitsa. Muuta suuntaa, jos tulee ongelmia. Tarkkaile tilannetta silloin tällöin. Tee hyvää ruokaa, nauti ruuasta ja ruuanlaitosta. Näin.

Oon varmaankin ennen kaikkea saanut karistettua pelon, jonka ovat aikaansaaneet erilaiset tutkimukset ja "tutkimukset". Elintarvikeala kun taitaa olla yksi pahimmista muka-tutkimusten tuottajista, joiden tarkoitus on, no, täysin itsestään selvästi, myydä.

Yksi suurimmista hämmennyksenaiheista liittyy kuitenkin siihen, että oon entistä enemmän samaa mieltä jääränä pitämäni mieheni kanssa. Hän syö nälkäänsä, mutta ei erityisesti muuten. Hän syö, mitä tarjotaan, ja jos voi valita, ottaa kasvista ja kalaa. Lihaa hän ei syö, paitsi riistaa, mm. koska ei halua antibiootteja ja vastustaa tehotuotantoa, ja luomua ja reilua kauppaa ei osta, koska ei halua haaskata rahojaan humpuukiin (hän on tutustunut toimintaan tuottajanäkökulmasta, siitä ko. mielipide). Hän ei stressaa, ei liho, ei sairastele. Hän on ruuan suhteen huoleton. Olemme edelleen eri linjoilla muutamissa yksityiskohdissa, mutta uskoisin, että jatkossa yhteistä linjaa on enemmän kuin ennen.

Mukavaa. Kaikella on tarkoituksensa, niin kuin nyt tällä blogillakin. Lapsi tulee kasvamaan lohella ja pastalla, ja ajoittain mäkkärimätöllä sekä kasvispihveillä.

Lätisen ravitsemushavainnoista varmaan jatkossakin, mutta huomattavasti kevyemmällä fiiliksellä :)

Päivän piristys

Tämä lause piristi päivän:

Haluaisin huomauttaa, että maailmassa on, tai ainakin pitäisi olla, muitakin arvoja kuin oman ravintosaannin hiominen oletettuun täydellisyyteen.

Lainaus on Johanna Jaakkolan kommentista Joonas Konstigin blogitekstiin Kannattaako sinun noudattaa ravintosuosituksia?

En ole muodostanut mitään kantaa itse blogitekstiin, vaikka alitajuisesti ehkä samoilla linjoilla olenkin. Sen sijaan tuo kommentti tiivisti kivasti kaiken sen, mitä olen pyöritellyt mielessäni syömisen problematiikkaan liittyen. Ruuan ja syömisen pohtimiseen ja analysointiin käytetään aivan liian paljon aikaa. Myös virkkeessä mainittu "oletettu täydellisyys" on kuvaava sanapari, kun puhutaan ruokavaliopohdinnoista. Kyseessä on kuitenkin hyvin, hyvin triviaali asia, päivittäistoiminto, jonka jokainen tekee omalla tavallaan seurauksista vastaten. Toki tajuan olevani itse osa ongelmaa, kun käytän jatkuvasti aikaa tämän sekundäärisen asian spekuloimiseen.

Syöminen oli ennen vain syömistä, nykyään kaikkea muuta. Vähän niin kuin äitiys oli ennen vain lapsista huolehtimista, mutta nykyään se on (kärjistäen) monimutkaisten eettisten valintojen ketju, jossa kuppikuntavalinta tehdään aikaisessa vaiheessa, eikä polulta ole lupa poiketa. Anu Silfverbergiä lainaten, ennen käytettiin vaippoja, nykyään vaippaillaan. Ruokaa ei kai voi enää syödä, vaan pitää valita, miten syö.